Lihansyöjä vegebrändin markkinoijana

Moi, olen Mika ja olen lihansyöjä.

Lapsuudessani Etelä-Pohjanmaalla oli itsestään selvää, että lihaa syödään ja sitä löytyy käytännössä jokaiselta aterialta. Aamulla oli kinkkua leivällä, lounaalla jauhelihaa makaronilaatikossa ja illallisella kenties porsaan sisäfileetä pippurikastikkeessa. Ei lihan syöntiä kyseenalaistettu 90-luvun Ähtärissä ja yleisesti ajateltiin, että kasvisruokavalio on jotain vierasta. Tällaisen ajattelun taustalta löytyy varmasti useita syitä, kuten esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan perinteikäs kulttuuri lihantuotannosta, sekä maatalouden iso työllistävä vaikutus tuolla alueella, mutta uskon, että tämä samainen ajattelumalli on ollut tuolloin yleistä Suomen joka kolkassa.

Kelataan ajassa 30 vuotta eteenpäin ja aloitin Vönerin markkinoinnissa tämän vuoden alussa. Syön työpaikastani huolimatta edelleen lihaa, mutta kasvisruokavalio on ottanut isompaa roolia arjessani jo pidemmän aikaa. Nykyään miellän itseni sekaaniksi, mutta enemmän kasvispainotuksella. Vönerin tuotteet olivat minulle tuttuja, mutta kunnolla tutustuin yritykseen, kun teimme yhteistyötä edellisessä työpaikassani. Vönerin yleinen fiilis tekemiseen puhutteli minua välittömästi ja heräsi tunne, että tässä haluan itsekin olla mukana. Onnekseni kuulin, että täällä oli markkinoinnissa paikka auki ja päätin hakea paikkaa. Tässä sitä nyt ollaan, maalta tullut lihansyöjä vegebrändin markkinoijana ja en voisi olla tyytyväisempi. Se sama hyvä tunne tästä yrityksestä, jonka sain aiemmin, on entisestään vahvistunut.

Vönerin markkinoinnissa on ollut selkeä ja hieman leikittelevä linja jo pidemmän aikaa ja on selvää, että jatkamme tällä hyväksi havaitulla tyylillä myös jatkossa. Haluamme olla helposti lähestyttävä alan edelläkävijä, jonka nimi on synonyymi maukkaalle ja proteiinirikkaalle kasvisruoalle. Tällä reseptillä viemme kasvisruokailun ilosanomaa eteenpäin, koska tällöin kaikki voittavat. That’s the Vöner way.

 

Mika Pohjola

Markkinointivastaava

We use cookies in order to give you the best possible experience on our website. By continuing to use this site, you agree to our use of cookies.
Accept
Privacy Policy