Paahdettu salaatti

1
VALMISTUSAIKA
Työaika 30 min

Uunissa paahdetulla salaatilla loihdit melko vaivattomasti näyttävän lisäkkeen joulupöytään isollekin porukalle

AINESOSAT
Punajuuri 6 kpl
Iso porkkana 2 kpl
Valkosipuli 4 kynttä
Iso punasipuli 1 kpl
Lehtikaali 3 isoa lehteä
Rypsiöljy ½ dl
Siirappi 2 rkl
Tummaa balsamicoa 2 rkl
Suolaa ½ tl
Rouhittu mustapippuri 1 tl
Kuivattu timjam 1 tl
Kuivattu rosmariini ½ tl
Siemeniä koristeluun esim. kurpitsan siemenet
VALMISTUSOHJE

Uunissa paahdetulla salaatilla loihdit melko vaivattomasti näyttävän lisäkkeen joulupöytään isollekin porukalle. Tästä salaatista, Vönervartaasta ja lyttyperunoista syntyy jouluateria josta ei makua puutu. Tarjoa kylkeen vielä jotain kylmää kastiketta kuten hummuskastiketta tai sitruunan mehulla ja yrteillä höystettyä kaurafraichea.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Kuori ja pilko punajuuret, porkkanat ja punasipuli suupaloiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja halkaise kahtia. Levitä kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle ja pirskottele päälle noin 2 rkl rypsiöljyä. Lisää joukkoon siirappi, balsamico ja muut mausteet. Sekoita ja laita uunin keskitasolle paahtumaan.

Huuhtele lehtikaali ja leikkaa kova lehtiruoti pois. Revi lehtikaali suupaloiksi. Lisää lehtikaalit pellille viimeiseksi viideksi minuutiksi. Ota paistos pois uunista, sekoita ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa. Koristele annos halutessasi siemenillä.

 

 

We use cookies in order to give you the best possible experience on our website. By continuing to use this site, you agree to our use of cookies.
Accept
Privacy Policy